Vaapukan Annie (VH-24939), ruunikko shetlanninponitamma, säkä 98cm
kasvattaja Vaapukka, omistaja Mea & Cornell Shetlands
koulupainoitteinen, ko he A re 60cm
s. 26.01.2007, k. 20.07.2009 24v* (*satunnainen ikääntyminen)

Osallistunut yleislaatuarvostelutilaisuuteen 04.10.2008 33 + 26 + 40 + 35 = 134p. / YLA2, Luokkansa paras!

_________________________________________________________________________


Annie on melkoisen omapäinen tamma ja osittain vaativa ponina yleensäkin. Oikeissa käsissä sillä on kuitenkin kapasiteettia hyvin pitkälle. Neidin heikkouksiin kuuluvat uhkaileminen ja luimiminen, mutta päättäväisellä asenteella sen saa kunnioittamaan ihmistä. Valjakossa tamma on oikein hieno, pitkät askeleet omaava poni, mutta se on myös ratsukoulutettu. Esteille Anniella on vauhtia yleensä vähän liikaakin ja tahalliset tiputukset sekä kieltäytymiset ovat mahdollisia. Koulua tamma kulkee osaavissa käsissä kehuttavan nätisti, mutta näyttelyissä se tykkää näyttää pitkää naamaa muille.

Annie on koulutettu myös valjakkoajoon harrastemielessä. Valjakkoajossa Annie on suhteellisen rauhallinen ja kulkee jopa nätisti. Tamma tarvitsee kuitenkin helläkätisen, mutta tarpeeksi topakan ajajan. Maastossa neidillä riittää energiaa ja puhtia loputtomiin. Annie on kuitenkin todella varma jokaisessa tilanteessa, eikä ole kyse ollenkaan arkuudesta, vaan itsepäisyydestä ja nimenomaan liiasta rohkeudesta. Tyttö on kouluratsastuksen monitaituri ja taittaa hankalampiakin kiemuroita rotuunsa nähden osaavan ohjissa kauniisti. Sillä ei ole suinkaan tönköt liikkeet, vaan pikemminkin oikein taipuisat ja sulavat. Näyttelyissä tamma osaa käyttäytyä, sillä sen kokeilunhalu ja itsepäisyys usein unohtuu hälinän ja oudon ympäristön keskellä, mutta liiassa tunkeilussa tyttö hermostuu ja osoittaa sen hyvin selkeästi.

Jokaista hoitajaa Annie ei kunnioita, vaan se vaatii varmaa ja osaavaa käsittelyä sekä voimakasta sidettä ihmiseen. Tämän tamman kanssa ankaruus tarvittaessa ei riitä, vaan sitä tulee ehdottomasti myös kehua, kun se käyttäytyy nätisti. Uuden hoitajan kanssa Annie osoittaa selkeästi mieltään. Vieraille yleensäkin tamma on usein ärhäkkä ja todella testaileva. Neiti vaatii siis hyvää käsittelyä; sekä päättäväisyyttä, että lempeyttä ja vahvaa sidettä ihmiseen. Annie ei kiinny helposti, eikä ole kovinkaan helposti sopeutuva, mutta kiinnyttyään ihmiseen se on huomattavasti parempikäytöksinen ja kunnioittaa toista selkeästi. © Molly

  i. Flash's Auberon
  ii. Flash's Precious Sangriad
  iii. Akiras Pretender
  iie. Hopeakuun Darina
 ie. Cheesy Poof CG
  iei. Flash's Thorin Skyfist
  iee. Akiras Melinda
  e. Tempera v. Raad   ei. Suman v. Charoü   eii. Topper v. Ortamn
  eie. MES Kepitta
  ee. Ikiajan Yksisiipinen Enkeli
  eei. Taivaanrannan Tahdonvoima
  eee. Lavinian Grape Wine



Isänpuoleinen suku on hyvin yleispainotteinen ja kiitettävästi menestynyt. Vanhoja nimiä löytyy useampiakin. Annien isä Flash's Auberon on rautias shetlanninponiori. Herra on yleispainotteinen ja yltää kehuttavalle He B, re 60cm -tasolle. Lassille on karttunut melko paljon kilpailukokemusta, jonka näkee myös kalenterin pituudesta. Yleisten lajien, kuten este- ja kouluratsastuksen lisäksi ori on kokeillut jonkinverran harvinaisempia lajeja, joita ovat esimerkiksi agility ja pukuratsastus. Energisyytensä Annie on varmasti perinyt isältään, mutta muuten tamma ei muistuta juurikaan luonneominaisuuksiltaan hellyyttävän suloista isäänsä.

Flash's Precious Sangriad eli Annien isänisä on myös yleispainotteinen poniori. Omistajan sanoja lainaten Riad on yksi niistä poneista, joiden käytöksessä vanhuus näkyy. Nuorempana se muistutti paljon Annieta ja oli osittain todellinen riiviö, joka osasi vedättää niin jokaista ihmistä kuin eläintäkin. Ori omistaa pitkän suvun lisäksi myös kaksi jälkeläistä sekä pitkän kilpailukalenterin.

Annien isänemä Cheesy Poof CG on mustankirjava shetlanninponitamma, jota painotetaan niin ratsastukseen kuin valjakkoajoonkin. Myös kyseinen neiti omistaa pitkän suvun sekä kilpailukalenterin ja muutaman jälkeläisen - sioituksia löytyy monesta lajista hieno määrä. Isänpuoleisesta suvusta muita mainitsemisen arvoisia nimiä ovat esimerkiksi hienosti menestyneet VIR MVA Ch Hopeakuun Domino YLA1, KTK-II ja Ch Bounce C VVJ-III, KRJ-III, ERJ-III, YLA2, KTK-III sekä VIR MVA Ch Langara's Little Carlos KTK-III.

Emänpuoleinen suku on myös hyvin laaja ja menestyneitä poneja löytyy paljon. Annien emä Tempera v. Raad on todella ystävällinen ja kaikin puolin miellyttävä tamma. Rautias neiti menee Helppoa A -luokkia ja hyppää ratana kevyesti 80cm. Tellu on myös ajokoulutettu. Esteratsastuskilpailuja on kierretty eniten ja hienolla menestyksellä, mutta myös kouluratsastusta, näyttelyitä ja muita kilpailuja tamman kanssa ollaan kierretty. Tyttö on ansainnut virtuaalinen muotovalio champion -arvonimet, jonka lisäksi se on kantakirjattu toiselle palkinnolle.

Suman v. Charoü eli Annien emänisä on yleispainotteinen shetlanninponiori, joka kulkee Helppo C -luokkia ja hyppää ratana 70cm. Komea rautiaanpäistärikkö herra on jekkuileva ja vauhdikas, mutta hyvät peruskäytöstavat omistava tapaus. Sumani omistaa pitkän, monipuolisen kilpailukalenterin ja se on virtuaalinen muotovalio champion.

Annien emänemä Ikiajan Yksisiipinen Enkeli on jo edesmennyt shetlanninponitamma. Neiti jätti maailmaan viisi jälkeläistä ja oli luonneominaisuuksiltaan hyvin säyseä, mutta ei kilpaillut paljoakaan elämänsä aikana.

Yhteenvetona Annielta voidaan siis odottaa paljon lahjakkaan ja osittain todella hyvin menestyneen sukunsa ansiosta. © Molly

13.06.2008 o. I'm Player 'OK, i. EC Centrix
05.07.2008 t. Cornell's Ariel, i. Ruiskukan Lumimies
20.11.2008 t. Lara v. Cornell, i. Suopursun Conan
24.12.2008 t. Cornell's Jellybay, i. Nybergs Oliver
24.12.2008 t. Cornell's Jollyday, i. Nybergs Oliver (kaksoisvarsat)
18.06.2009 o. Cornell's Slumdog, i. Thethrawir Irwin

_________________________________________________________________________

KILPAILUSAAVUTUKSIA
KRJ kouluratsastus 48kpl, ERJ esteratsastus 12kpl

KRJ 11.04.2008, Helppo B, Conquérant, 4/36
KRJ 10.04.2008, Helppo B, Conquérant, 4/36
KRJ 07.04.2008, Helppo B, Conquérant, 5/36
KRJ 06.04.2008, Helppo C, RÖK, 5/29
KRJ 05.04.2008, Helppo C, Bretagne, 1/40
KRJ 05.04.2008, Helppo C, RÖK, 1/32
KRJ 04.04.2008, Helppo C, Hamilton, 4/36
KRJ 04.04.2008, Helppo C, De Duivel, 8/104
KRJ 02.04.2008, Helppo C, Kuunlumon tila, 1/62
KRJ 26.03.2008, Helppo C, Keskiviikko, 10/124
KRJ 25.03.2008, Helppo B, Kingdom Shetlands, 5/40
KRJ 20.03.2008, Helppo C, Luna F, 6/204
KRJ 17.03.2008, Helppo C, Fiktio, 7/80
KRJ 04.02.2008, Helppo C, Vaapukka, 4/40
KRJ 31.01.2008, Helppo C-B - Creivi, 2/20
KRJ 31.01.2008, Helppo C, Creivi, 4/44
KRJ 29.01.2008, Helppo B, Mawar Stud, 6/130
KRJ 22.01.2008, Helppo A, O' Polo, 2/40
KRJ 22.01.2008, Helppo C, O' Polo, 6/40
KRJ 20.01.2008, Helppo B, Te Adoro Estate, 5/39
KRJ 17.01.2008, Helppo A, Shettismaa, 1/5
KRJ 17.01.2008, Helppo B, Te Adoro Estate, 4/70
KRJ 14.01.2008, Helppo C, O' Polo, 5/40
KRJ 14.01.2008, Helppo C, O' Polo, 3/40
KRJ 10.01.2008, Helppo B, Te Adoro Estate, 4/72
KRJ 07.01.2008, Helppo A, Aweia, 8/88
KRJ 07.01.2008, Helppo A, Aweia, 4/88
KRJ 07.01.2008, Helppo B, Ingefära, 6/40
KRJ 07.01.2008, Helppo C, O' Polo, 2/40
KRJ 29.12.2007, Helppo C, Baked Apple, 2/155
KRJ 27.12.2007, Helppo C, O' Polo, 1/36
KRJ 17.12.2007, Helppo A, Aweia, 3/113
KRJ 17.12.2007, Helppo B, Aweia, 9/119
KRJ 17.12.2007, Helppo B, Aweia, 3/119
KRJ 12.06.2008, helppo C, Shettismaa, 1/115
KRJ 06.05.2007, Helppo C, Arwaé, 6/47
KRJ 14.06.2008, Helppo C, VT Marceille, 5/36
KRJ 14.06.2008, helppo B, VT Marceille, 4/50
KRJ 14.06.2008, helppo B, Promiseland, 3/40
KRJ 12.06.2008, kutsu, helppo C, 1/115
KRJ 14.06.2008, kutsu, helppo C, 3/36
KRJ 18.06.2008, kutsu, helppo B, 3/47
KRJ 20.06.2008, kutsu, helppo B, 4/40
KRJ 13.06.2008, kutsu, KN Special, 1/66
KRJ 14.06.2008, kutsu, helppo B, 7/50
KRJ 15.06.2008, kutsu, helppo C, 1/58
KRJ 15.06.2008, kutsu, helppo B, 5/68
KRJ 30.08.2008, kutsu, helppo C, 9/90

ERJ 23.05.2008, 20-30cm, Perlpilz, 3/76
ERJ 23.05.2008, 40cm, Perlpilz, 6/67
ERJ 08.05.2008, 40-50cm, Suopursun tila, 5/40
ERJ 08.05.2008, 30-40cm, Suopursun tila, 4/40
ERJ 29.05.2008, 60cm, Fiktio, 2/45
ERJ 29.05.2008, 60cm, Fiktio, 6/45
ERJ 31.05.2007, 20-40cm, Devastating Ranch, 3/60
ERJ 16.05.2007, 50cm, Karpalo, 3/50
ERJ 15.05.2007, 40cm, Novelli, 1/25
ERJ 15.05.2007, 30cm, Novelli, 4/25