Lacosta kel

virtuaalihevonen - a sim-game horse

Virallinen nimi: Lacosta kel
Kutsumanimi: Lake, Lake the fruit cake <3
Rotu, sukupuoli: ratsuponi (67,19%), ori
Syntymäaika, ikä: 15.01.'09 (VARL, eli 0v.)
Säkäkorkeus: 145cm

Rek.numero: VH-00000
Kasvattaja: Kelmin ponitalli, Vipeltäjä
Omistaja: tahvo
Koulutustaso: ko he A re 120cm me 100cm
Saavutukset: --



© SK

Tää kaupunki on liian pieni sille ja sen egolle

Voisiko sanoa, että Laken osto oli ehkä suurin ihme; aivan kun salama kirkkaalta taivaalta. Siinä samassa talli vähän muutti kokoaan, jotta meille mahtuisi yksi esteponi lisää. Taino, niinhän aluksi luulin että poni olisi estepainotteinen, mutta ostonyhteydessä tuli ilmi, että poni olisi yleispainotteinen, mutta eiköhän me painotuta kuitenkin esteisiin. Nimikin kertoo jo paljon - fruittarihan meidän Lake on ollut alusta saakka. Kasvattaja varoitti hyvin omapäisestä ja päättäväisestä ponista, mikä on tullut ilmi jo miljoonat kerrat - ollaan hypätty tarhanaitojen yli (jotka ovat 170cm korkeat), ei kuunnella yhtään mitä pitää tehdä ja vedetään herneet nokkiin pienestäkin sanomisesta. No, btw lähdin taas kerran hakemaan Suomesta ponia, ja tällänen fruide tarttui täysin vahingossa mukaani. Ratsastin sillä hetken aikaa, ja hyppisimme niiden aitojen yli yhdessä, kunnet sydämmemme kohtasivat ja lähdimme käsi kädessä (tai.. kavio kädessä) kohti ruotsia. Ruotsinlaivalla otettiin parit viinahörpyt, ja mentiin discoon bailaamaan. Pitihän meidän nuorelle fruittarille näyttää, millanen se nykynuoriso on! Heti satamaan päästyämme menimme ostamaan WESCin, lacosten sekä burberryn kaikenlaisia vaatteita, ja siitä menimme sitten yhdessä kohti tallia. Matkalla muisteltiin laivareissua ja ihasteltiin vaatteita, mihin oli uponnut koko omaisuus. Hups, mitäköhän se mies nyt mahtaa sanoa kun ei mennyt rahan itselleni, vaan ponille? .. Ehkä parempi, että ei kerrota. Lyhyesti ja ytimekkäästi - Lake ihastutti minut siihen niin luonteellaan kuin ulkonäölläänkin, eivätkä koulutustasotkaan pahoja olleet, joten miksipä poni ei lähtisi mukaani näyttämään taitojaan esteradoilla. Ulkokuori voi joskus pettää ja pahasti, mutta edes joskus vähän erilainen poni, mitä muut ovat. Tilanteet kuin tilanteet ovat vaikeita ottaa helposti vastaan, ja kaikki kierretään vaikeimman kautta. Täytyy sanoa, että olen kyllä ihmetellyt, miten iso ego on niin kasvattajalla, kuin itse ponillakin.


"Nooniin prr sooo" on varmaa kuuluisimpia ääniä tallista, kun Lakea on hoitamassa. Se haluaisi kokoajan näyttää niitä pahiksen taitojaan, ja ei haluaisi näyttää sitä kultaista ja kilttiä ponia mitä se oikeasti on, tai sitten se osaa vaan esittää hyvin kultaista lasta äidilleen, eli tahvolle. Tottakai jokaisella meillä on ne ah niin kuuluisat ansgt päivät, mutta välillä tuntuu että Lake ei pääse niistä yli, elää aina vaan murkkuikää. Hoitotilanteissa Lake ottaa uudet tilanteet hyvin varoen vastaan, itseasiassa se ottaa ne myös ratsastaessakin varovasti vastaan. Uusi karsinakin saattaa olla suuri kynnys, tai uudet ruokakipot - eivät ne ole hänen, eiväthän ne ole samat mitkä viimeksi oli. Ajan kanssa ongelmat toivottavasti vähenevät, ainakin parempaan suuntaan ollaan menossa. Harjatessa kannattaa kiinnittää huomiota, mitä Lake tekee ja koska. Koskaan ei tiedä, saako kaviosta naamaan, vatsaan tai käteen. Se on aina valmis repimään uusia konsteja pähkinäaivoistaan, joskus ne ovat kuitenkin niin säälittäviä, että eihän niitä voi muutakuin nauraa. Välillä yritetään näytellä hampaitaan, niitähän on välillä ihan kiva katsellakkin kun ne tulevat aivan naaman eteen. No, mikäs siinä, hoitaminen jatkuu välittämättä. Varusteita laittaessa pureskellaan hampaita, ja satulavyötä (huomaa, se on GUESSin vyö) kiristäessä voidaan yrittää uhkailla nostelemalla jalkoja ja naamaa taas kerran näytellä. Suunsoittoahan tuo on, se saa luvan loppua ja siitä sanotaan ainoastaan sen yhden kerran ja siihen sen on loputtava. Äitiä totellaan aina. Taluttaessa käytämme sitä timanttista riimunarua, neonvihreää sellaista, WESC merkkinen. Ou, ja unohtui mainita, onhan ponin riimussakin parit timantit ja koristeet - tottakai nyt äitin pojalla pitää merkkiä olla! Unohtamattakaan niitä satulahuopia ja suitsia, mitä äiti onkaan kaikkea osanut rakkaalle pojalleen. Ehkä meidän pojalla on vaan suuri ego, tai ehkä asennevamma tai ehkäpä se on vaan omalaatunen ja oma persoona, siltä löytyy konstit kaikkeen. Kuitenkaan ei Lake ehkä mikään mahdottomin tapaus ole, se on ainoastaan haastava ja ego on taivaissa, mikä tekee siitä äidin kultapojan. Lellitty kakara, ehei. Aivan samallatavalla pidämme muitakin ponejamme.. Hyvä poni sellaiselle, joka kaipaa haasteita, uusia tilanteita ja vaarallisia sellaisia. ;)


Heitettäiskö vähä piuhaa Laken kans? Ei sitä mietitä, mennäänkö vai eikö mennä. Sitä kans mennää jos pyydetää, ja mennää vaikka ei pyydettäis. Lakella on mukana myös aina karvanopat, ja tietenkin ihan armoton basso musiikissa. Kaikkien neitien on huomattava, että kentälle saapuu komein poni, huomatkaahan Lake sitten tästä lähtien, ei vaan ihailla miten hieno poni - tulkaahan kentän laidalle ihailemaan ja ottamaan kuvia, sekä tietenkin pyytää yhteiskuvia. Lake voi olla vaan hieman kusipää, eikä aina suostu olemaan komea yhteiskuvissa. Ravi on suurta ja pomppivaa, ihan tuon basson takia. Yleensä mennään Herrasmiesliiga - 112 musiikin tahdissa, mutta tottakai biisit vaihtuu aina ajan kanssa. Ravissa kannattaa keskittyä tasaiseen käteen ja siihen, että Laken saa liikkumaan kunnolla eteenpäin - takaosa töihin ja aletaan työstämään heti alkutunnista kunnolla, jottei lopputunnista poika ole tahmea kuin sinitarra. Alkutunnista pelätään ja säikytään kaikkea mahdollista, kisakentälläkin pienimuotoiseksi ongelmaksi on noussut kisaalueelle siirtyminen - hommasta ei tahdo tulla mitään, ja Laken tunnettu temppu; hyppypukkilaukka kohtaus. Tämä ei vedä kyllä vertoja kotikentällä näyttelemistä, ja se on kuin opittua: ilman valmentajaa mennään kuten toinen poni, ja heti kun valmentaja astuu mukaan kuvioihin, niin eikös Lake ota vaihteen "pakko päästä irrottelemaan" päälle. Joskus tuo on hyvin raastavaa hommaa ja ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Asiasta kolmanteen, laukkatyöskentelyssä kannattaa keskittyä käden pehmeyteen ja siihen, että Laken saa työskentelemään tarpeeksi. Mutta enivei, eihän meidän poika koskaan hissuttele laukassa, aina ollaan menossa. Laukka-apuja keritään vain ajattelemaan hetkellisesti, kun tajuaa että prkl, mehän laukataan jo. Kaiken Lake tajuaa sadasosa sekunnissa, ja osaa käyttää kyllä sitä taitoa jokaisessa paikassa. Kouluratsastus puolen Lake on perinyt hyvin vanhemmiltaan - välillä ollaan kuitenkin sitä mieltä että evvk, joskus taas halutaan olla hienona miehenä (poikana), ja mennä kuin pyhää yrjöä kisaava hevonen, suurempi mitä oikeasti on. Kisailemme helppoa aata, joten sen tasoinen on ponikin taidoiltaan. Estepuolella intoa riittää loputtomiin. Jos esteitä näkyy ympäristössä, silloin myös ollaan estetuulella, ja aina voi olla estetuulella! Tämä merkkaa siellä amiksessa sitä, että saa iskeä niitä kuumia kisumisuja siellä tupakkapaikalla lisäämällä vähän kaasua uudella bemarillaan. Esteelle tullaan vauhdilla, ja se ylitetään hieman hitaanpuoleisesti, vaikka koitetaan välillä liitääkkin kuin kärpänen. Aina se ei tahdo onnistua, mutta ei se menoa haittaa. Joksenkin ollaan epävarmoja, kun taas joksenkin luotettavia esteillä, koskaan ei tiedä mitä Laken mielessä liikkuukaan. Maastoillessa voidaan päästellä niitä tuskiaan, kun joku on Kampin liikkeissä sanonut fruideksi, niin niitä ärsytyksiä purkaa laukkasuorilla - seuraavana päivänä voi hyvin mielin mennä taas Kamppiin! Lake on hyvin erikoinen ratsastaessa, haastetta riittää jokaiselle joka sitä haluaa. (:


Suvun ylpeys

i. Riporche
rp 50%, 146cm, ruunikko
ii. Emerald MA
KTK II
iii. SFM Gazal Sheiktah ox
iie. Sabah Al Khair ox
ie. Rodannan Rianna
KTK-III, YLA-2
iei. Th'n Happy Boy
iee. Rentukan Alice
e. Roxkat kel
rp 84.38%, 137cm, tummanruunikko
ei. Pencocks Drystan
--
eii. Dafydd OR
eie. Whiten Gwladys
ee. Rowland's Rosalie
KTK-III
eei. Hoffie Zi
eee. Raylight's Romance

Jälkikasvu

Lake on tarjolla jalostukseen. Lisää voit kysellä sähköpostin välityksellä, jonka löydät Kontakti - linkistä.
Petellä ei ole vielä jälkikasvua.


Valmennukset

Valmennuksissa Peten kanssa käydään kuukausittain kahteen tai kolmeen kertaan.
Lake ei ole käynyt valmennuksissa vielä.


Kilpailumenestys

Esille ollaan laitettu ainoastaan sijoitukset ja saavutukset.
30.01.2009 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 120, 1/35
31.01.2009 Esteratsastus (ERJ) - kutsu, 100, 1/70

14.01.2009 Kouluratsastus (KRJ) - kutsu, helppo b, 7/64
14.01.2009 Kouluratsastus (KRJ) - kutsu, helppo a, 7/64
14.01.2009 Kouluratsastus (KRJ) - kutsu, helppo a, 5/50